Vuosittainen Visit Tampere Award jaetaan ansioituneelle matkailutoimijalle, joka on edistänyt ja kehittänyt toiminnallaan matkailu‐, tapahtuma‐ ja elämystoimialaa.
Tänä vuonna Visit Tampere Award -palkinto myönnettiin toimijalle, joka on toiminnassaan pyrkinyt edistämään vastuullisuutta ja kestävän matkailun periaatteita. Lisäksi huomiota kiinnitettiin siihen, että vastuullisuus toteutuu yrityksen arjen toiminnassa ja näkyy esimerkillisellä tavalla yrityksen viestinnässä. Palkinnon arvo on 5000 euroa. Palkinto jaettiin neljännen kerran Visit Festival 2021 -tapahtuman yhteydessä 13.12.2021.
- Pirkanmaan festivaalit ry:n toiminta on ollut laaja-alaista ja merkittävää näinä vaikeina aikoina. Heidän vastuullisuustoimenpiteensä ovat olleet esimerkillisiä ja kauaskantoisia. Tapahtumat tulevat jatkossakin olemaan merkittävä elinkeino Tampereelle ja niiden vastuullisuus sekä siitä viestiminen ovat avainasemassa, kertoo Visit Tampereen hallituksen puheenjohtaja Timo Mäki-Ullakko palkitsemisen perusteista.
Lisäksi yhdistys on esimerkillisesti ja pitkäjänteisesti edistänyt pirkanmaalaisten festivaalien vastuullisuustyötä. Tästä hyvänä esimerkkinä on 2015-2016 toteutettu festivaalien saavutettavuushanke. Lisäksi vuonna 2019 Pirkanmaan festivaalit ry toteutti Vihreä Festivaali -oppaan. Yhdistys on myös aktiivisesti kannustanut jäsenfestivaaleja mukaan Valitse Vastuullisemmin -palveluun.
– Tänä vuonna meillä oli erittäin laaja kattaus vastuullisesti toimivia ehdokkaita. Valinta on loistava, koska tapahtumat ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä roolissa Nokia Arenan avauduttua. Lisäksi vastuullisuus on nykyisin liiketoiminnan kivijalka, josta asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan lisää, mutta mitä pidetään tärkeänä. Suomi ja Tampere voivat olla tässä edelläkävijöitä, Visit Tampereen kumppanuus- ja markkinointijohtaja Noora Heino iloitsee.
Tänä vuonna palkinnon saaja valittiin Visit Tampereen ja yritysten yhteistyöllä. Yritykset saivat ehdottaa palkinnon saajaksi Tampereen seudulla toimivaa matkailu- ja tapahtuma-alan yritystä. Ehdolla olivat Pirkanmaan festivaalien lisäksi Finlayson Art Area, G Livelab, Kommee Kurki ja Nem Agency.
Lopullisen päätöksen palkinnon saajasta teki Visit Tampere Oy:n hallitus.
– Olemme todella otettuja ja iloisia tästä tunnustuksesta. Yhdistyksemme on tehnyt vuodesta 2009 asti pitkäjänteistä kehittämistyötä Pirkanmaan alueen festivaali- ja tapahtumatoimijoiden kesken, ja muun muassa ympäristö- ja yhdenvertaisuusaiheet kulkevat jatkuvasti toiminnassamme mukana. 36 festivaalin alueellinen verkostomme on Suomessa ainoa laatuaan, ja erityisesti vastuullisuusasioissa yhteiset koulutukset ja vertaistuki ovat todella tärkeitä. Palkinto tsemppaa meitä jatkamaan työtä näiden aiheiden parissa ja mahdollistaa yhdistykselle uudet saavutettavammat verkkosivut vuonna 2022, kertoo Pirkanmaan festivaalit ry:n tiedottaja Susanna Koskimaa.
Aiemmat Visit Tampere Awardin saajat
- 2018 Veikko Niskavaara / Rajaportin sauna, Ville Virkki / Tullin Sauna
- 2019 Karoliina Laitinen / Villipihlaja
- 2020 Heikki Närvänen / Amazing City Oy